perjantai 16. kesäkuuta 2017

Luonto rentouttaa ja mielen rauhoittaa

Saloharjun blogin kirjoittaminen on jäänyt valitettavan vähille. Siksi onkin aika parantaa tapansa ja tarttua näppäimistöön pitkästä aikaa. Saloharju on jälleen lähes täysin varattu ihanille kesävieraillensa koko kesäksi. Haluankin suositella tällä kertaa blogissa Pieksämäen alueen yhtä mainiota retkeily- / ulkoilupaikkaa. Reitti kuuluu osana uuteen Vedenjakajareitistöön, johon suosittelen ehdottomasti kaikkia luonnossa liikkujia tutustumaan.



Kävin sekä puolisoni että lastemme kanssa testaamassa uudistetun Tahinsuon ulkoilureitin. Alueelle on viime syksynä kunnostettu pitkospuista reitti, joka kiertää Tahinlammen ympäri. Pitkospuita pitkin on mukavaa kävellä suoalueella ilman, että tarvitsee pelätä jalkojensa kastumista muuten kosteilla mättäillä.





Reitti on pituudeltaan kaksi kilometriä, joten perheen pienimmätkin jaksavat matkan kävellä. Pitkospuut tarjoavat myös hauskan kokemuksen, joka viehättää erityisesti lapsia. Maisemat ovat kuin suoraan Suomen lapista, vaikka ollaan ihan keskellä savoa.




Halutessaan retkelle voi ottaa eväät mukaan, sillä reitin varrelta löytyy useampikin levähdyspaikka grillausmahdollisuuksineen. Lammen rannalta löytyy myös mukava uimapaikka hyppytorneineen.





Lisätietoa:
http://sport.pieksamaki.fi/liikuntapaikat/reitit/vaellusreitit/