tiistai 12. marraskuuta 2013

Kesä mennyt on, syksy saapuu



 Syksyn saapuessa on Saloharjun kesä enää kaunis muisto, ikkunasta näkyvät lehdettömät puut ja sateen koristelemat ikkunat. 

Laittelimme Saloharjua talvikuntoon syksyn viimeisten vuokralaisten luovutettua avaimensa.
Silloin huomasin, että syksy ei ole pelkästään harmaa ja ankea. Ei edes senkään jälkeen kun suurin osa lehdistä on tippunut maahan haravoijan kiusaksi. Syksyhän on värikäs, punainen, keltainen ja oranssi.  





Huomasin myös kesää kaipaillessani, että syksy on kaunis, jopa hivenen taianomainen. Luonto on hiljentynyt, talven uhkaa ovat menneet piiloon lehden vihreyden lisäksi useat metsän asukit. Venettä kääntäessäni järven toiselta puolelta kaikui ainoastaan joutsenten kokoonkutsu. 





Avaamme mökin ovet jälleen talven väistyttyä, silloin kun kevätaurinko paistaa niin voimakkaasti, että mittari kääntyy selkeästi plussan puolelle. Sitä ennen nautimme joulun odotuksesta, talvesta ja siitä syksystäkin!

Saloharjun kesä on hyvä päättää lasten iltasatukirjan kauniisiin sanoihin: 
"Kiitos aurinko kesästä tästä, kauniista päivistä ja lämpimästä. Olet niin ihana, hyvä ja lämmin, sinua kaipaan kun kurassa rämmin." 
Kiitos kaikille Saloharjun kesävieraille!