perjantai 24. huhtikuuta 2015

Kevät se jälleen keikkuen tulevi


Kävin muutama vuosi sitten voimauttavan valokuvauksen koulutuksessa, jonka yhtenä tehtävänä oli antaa lapselle kamera ja seurata kuinka hän näkee oman ympäristönsä kameran linssin lävitse. Tänään, keskellä Saloharjun kevättöitä, päätin näin tehdä ja tässä näette tulokset. Ohjeeksi annoin, että kuvatkaa kevään  tuloa Saloharjuun.

 Kuvat ovat hivenen erilaisia kuin alunperin ajattelin. Toisaalta siellä näkyvät myös ne asiat, joita itsekin halusin ikuistaa. Jätän vielä salaisuudeksi, mitä kaivinkone pihalla puuhaa. Mistään hurjan isosta muutoksesta ei ole kyse, pienestä uudistuksesta jo olemassa oleviin elementteihin vain... 

Saunakin lämpeää ja siivoustöiden jälkeen on ihana päästä Saloharjun löylyihin nyt kun siihen on meilläkin mahdollisuus. Koko tulevan kesän saunan lämmöstä nauttivat jälleen ihanat kesävieraamme! ❤