tiistai 12. marraskuuta 2013

Kesä mennyt on, syksy saapuu



 Syksyn saapuessa on Saloharjun kesä enää kaunis muisto, ikkunasta näkyvät lehdettömät puut ja sateen koristelemat ikkunat. 

Laittelimme Saloharjua talvikuntoon syksyn viimeisten vuokralaisten luovutettua avaimensa.
Silloin huomasin, että syksy ei ole pelkästään harmaa ja ankea. Ei edes senkään jälkeen kun suurin osa lehdistä on tippunut maahan haravoijan kiusaksi. Syksyhän on värikäs, punainen, keltainen ja oranssi.  





Huomasin myös kesää kaipaillessani, että syksy on kaunis, jopa hivenen taianomainen. Luonto on hiljentynyt, talven uhkaa ovat menneet piiloon lehden vihreyden lisäksi useat metsän asukit. Venettä kääntäessäni järven toiselta puolelta kaikui ainoastaan joutsenten kokoonkutsu. 





Avaamme mökin ovet jälleen talven väistyttyä, silloin kun kevätaurinko paistaa niin voimakkaasti, että mittari kääntyy selkeästi plussan puolelle. Sitä ennen nautimme joulun odotuksesta, talvesta ja siitä syksystäkin!

Saloharjun kesä on hyvä päättää lasten iltasatukirjan kauniisiin sanoihin: 
"Kiitos aurinko kesästä tästä, kauniista päivistä ja lämpimästä. Olet niin ihana, hyvä ja lämmin, sinua kaipaan kun kurassa rämmin." 
Kiitos kaikille Saloharjun kesävieraille!  

tiistai 10. syyskuuta 2013

Näen paljun piipusta kun savu kohoaa

edit. Saloharjussa on nykyisin sivusta lämpiävä palju. mutta ohjeet sopivat melko lailla hyvin myös uuteen paljuun. :)

Saloharjun lomailun kruunaa ehdottomasti rantasaunan terassilla asusteleva palju. 


Viileämpinä syysiltoina voit istua lämpimässä vedessä nauttien kauniista tähtitaivaasta käyden välistä ottamassa saunan puolella kunnon löylyt. Ja aina voi pulahtaa uimaan myös järveen, jos vain tarkenee. 

Lomailunhan aina kruunaa pieni puurtaminen ennen rentoutumista. Ja Saloharjussa pieni puurtaminen tarkoittaa nimenomaan pientä puurtamista:
Paljuun saa veden painamalla seinässä olevaa painiketta. Muista vain laittaa tulppa ensin pohjaan kiinni!

Sytytä vasta sitten kun palju on täynnä vettä. Kannattaa käyttää aluksi pieniä puita ja sytykkeitä. Vasta uunin varmasti sytyttyä lisää isompia puita. 


Sekoittele aina välillä, jotta varmistat veden tasaisen lämpötilan. Lisää tarvittaessa puita. 



Ja kun vesi on sopivan lämmintä: nauti! 


tiistai 20. elokuuta 2013

Jos metsään haluat mennä nyt...

Voisiko marjastaminen ja sienestäminen enää helpompaa ja mukavampaa olla, kun kaikki tarpeet marja- ja sieniherkkuihin löytyvät mökin pihapiiristä.
 
Vai miltä kuulostaisi kermainen kastike juuri poimituista kantarelleista?

 
 
Lisäksi kuohkeaksi vatkattu puolukkapuuro juuri parahiksi kypsyneistä puolukoista?

 
 
Ehkäpä vielä saisi mustikoistakin syntymään jälkiruokapiirakan. 

 
 
Ja jos vatsa ei vieläkään täyttynyt, saattaa järvestä napata onkeesi jokunen hauki, joista voit loihtia iltapalaksi grillissä maukkaita fileitä.
 

 
 
Otsikkoon vielä palatakseni ...niin takuulla yllätyt. 
Kun olet oikein tarkkana, et voi koskaan tietää mitä metsästä löytääkään! ;) 

 

perjantai 31. toukokuuta 2013

Sisätilat siistiksi

Saloharjussa kesä antaa tällä hetkellä parastaan; aurinko lämmittää, joutsenet ovat löytäneet tiensä järvelle ja luonto alkaa puhjeta kukkaan. Siksi myös sisätilojen oli aika kuoriutua talviturkistaan.

Pieksämäki pääsi vähän aikaa sitten otsikoihin retromaisella ulkoilmeellään. Vaikka Saloharju ei lähtenyt uusimaan koko sisustustaan muotivirtauksen innoittamana, pientä päivitystä sisätilat kuitenkin ansaitsivat kestettyään kunnialla pitkän talven. Ensimmäiset vieraat kävivätkin jo nauttimassa takkatulen loimusta ja paljun lämmöstä, uimaankin taidettiin uskaltaa mennä.













Ja vaikka Saloharjussa on mukavaa viettää aikaa myös sisätiloissa, voi ulkona nauttia illan hämystä aivan rauhassa - Saloharjussa ei nimittäin ole itikoita kiusaksi asti! 

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Kesän kaipuun ja talven viiman välissä

Jäät näyttivät sulavan paikoilleen Saloharjun rannassa, katoavan vähitellen auringonpaisteen lisääntyessä. Huomasin, että sulava jää on kaunis, sen päivä päivältä kirkastuvaa pintaa oli rauhoittava seurata ja samalla jännittyneenä odottaa, milloin se katoaa kokonaan. 


Ranta oli jo muutaman aurinkoisen päivän jälkeen niin sula,että innokkain uimari olisi voinut kastaa varpaansa jäähileiden sekaan. Meinasin arvuutella, milloin on se päivä, että uimaan voi mennä ilman jäitä. Mutta aurinko ehti ensin,jäät lähtivät nopeammin kuin ennätin arvatakaan.


Saloharjun ranta on nyt valmis ottamaan uimarit vastaan!

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Jotta mökillä olisi hyvä olla ...

...on tartuttava kevään työkaluihin. Harjaan...


...haravaan ja lapioon. 


Sillä kun sen tekee, on mökillä mukava olla. Minusta lopputulos ainakin näyttää hyvältä!


Kutsuuko keväinen Pieksämäki ja Saloharju?

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Iltarusko arkihuolet karkottaa

Loman tarkoitushan on rentoutua ja paras paikka rentoutua on kesämökin terassi, tai ainakin toiseksi paras saunan jälkeen.



Perjantaina taivas värittyi useilla eri punaisen sävyillä ja mökin terassilta avautui uskomaton väriloisto, joka vain parani auringonlaskun edetessä kohti taivaanrantaa. Arjen huolet unohtuvat varmasti kun ajatukset voi suunnata ihastelemaan luonnon omaa rentoutumiskanavaa.




Kun aurinkokin laskee ja luonto hiljenee, on aika käydä levollisin mielin nukkumaan. Hyvää yötä ja rentouttavia unia Saloharjussa!

Tervetuloa nauttimaan Saloharjun kauniista auringonlaskuista!

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Saloharju herää kevääseen

Tänä vuonna moni on tuskastellut useaan otteeseen myöhässä olevaa kevättä. Niin mekin. Emme ole uskaltaneet ennen tätä viikkoa luvata lämpimiä kelejä Saloharjun mökkimaisemiin. Mutta eiliset auringonsäteet antoivat uskoa kevään tulolle.  



Tänään järven pinta näyttää kauniilta, kuin kiiltävältä luistinradalta. Mutta luistimet olemme laittaneet talvisäilöön, seuraavaksi mökin rannassa käytetään uimapukuja.


Uskaltaisitko mennä? Tai edes silloin, jos edessäsi olisi avanto? Minä en. Odotan jäiden lähtemistä ja lämmintä vettä. Juhannuksena ehkä sitten. Mutta tiedän, että moni uskalias on järvessä heti kun ranta antaa pikkuisenkaan siihen tilaa. Ensimmäiset Saloharjun mökkeilijät toukokuun alussa ehken jo pääsevät rannan laineista nauttimaan. Toivottavasti.

Onneksi niille kissoille, joita veden viileys haittaa, on olemassa palju. Viileässä säässä palju antaa parastaan, silloin lämpimistä höyryistä voi nauttia loputtomiin ilman, että kuumuus väsyttää vedessä kellujan.


Lumi sulaa, sulaa todellakin! Vielä hetki, niin Saloharju on valmis ottamaan vastaan kesän vieraitaan. Emme malta odottaa tulevaa, aurinkoista (!), kesää. Pian, pian nähdään!

Tule ja rentoudu lomallasi Saloharjussa!